Hyvää palmusunnuntaita!

Su 14.4.2019

Palmusunnuntai ja äänestyspäivä. Itse äänestin jo viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä. Monet ovat tänään istuneet jo kello 8 illalla äänestystuloksia kuuntelemassa ja odottamassa, mutta varmaan vasta puolen yön aikoihin kaikki äänet on laskettu ja saadaan tietää, ketkä seuraavat neljä vuotta ovat määräilemässä ja hääräilemässä Suomen asioista. Tosin emmehän enää ole täysin itsenäisiä, vaan Brysselistä käsin meitä vielä lisäksi määräillään. Kannattaa siis äänestää vielä eurovaaleissa toukokuussa.
Hiljainen viikko alkamassa. Pääsiäistä kohti mennään. Kävi vaaleissa sitten miten tahansa, tiedämme kyllä kenellä ovat kaikkien maiden asiat hallussa. Siunausta teille kaikille!



Keväinen lauantai - Naisten aamu ja katutaidetta

La 13.4.2019

Tänään olin melko aikaisin liikkeellä, koska menin kello 10:ksi seurakunnan Naisten aamuun. Lähdin  kotoa jo ennen yhdeksää, koska halusin käydä ensin kaupassa. Matkan varrella oli melko uusia katumaalauksia, joten kuvasin ohimennessäni myös niitä.
Naisten aamussa oli paljon väkeä ja erityisaiheena oli Raamatun kohta Matteus 7:7.


Seurakuntamme johtajan vaimo oli tiiminsä kanssa lähdössä Mosambikiin ja kuulimme paljon tuon    maan naisten surullisesta tilanteesta. Siellä on hyvin köyhää ja pahimmassa tilanteessa ovat naiset, joiden pitää elääkseen ja huolehtiakseen lapsistaan myydä itseään. Prosentuaalisesti hyvin suuri määrä naisia on näin onnettomassa tilanteessa.
Myös ihmiskaupan uhrien auttamisesta Suomessa saimme kuulla lisää. Uusi työntekijä kertoi johdatuksestaan tähän auttamistyöhön.
Ettemme olisi vallan masentuneet, meitä naisia kuitenkin hemmoteltiin monin tavoin. Kauniilla lauluilla ja kahviherkuilla. Jokainen sai myös erittäin nätin pyöreän vesipisaran näköisen pinssin. Omassa pinssissäni luki vaaleanpunaisin korukirjaimin: Love. Se on tuossa kuvassa servetin päällä oikeassa reunassa lautasella. Kuva on valitettavasti tosi surkea.



Menomatkalla kuvasin nämä katutaiteen tuotokset:





Kaksi taitavasti tehtyä profiilikuvaa, kaksi tarkkaa teknisaiheista maalausta ja kaksi miesvartalokuvaa, joissa pää oli jätetty sivuseikaksi. Mies ei siis toisessa kuvassa mitenkään roiku hirressä, vaan pää katoaa yläosan pimeyteen.
Kyllä nuo maalaukset ovat oikein hienoja. Niitä voi käydä katsomassa Itä-Pasilassa aivan Topparikujan Asemapäällikönkadun puoleisessa päässä. Ne koristavat Asemapäällikönkatua, mutta kyllä tuo betoninen portaikon seinäkin kaipaisi maalia. Mitään suttuisia töherryksiä noiden taitavasti tehtyjen maalausten rinnalle en kuitenkaan toivoisi. Ihan yksivärinen maalattu seinäkin olisi tyylikäs.



Vuodet senkun vierivät

Pe 12.3.2019

Rakkaat ystävät!

Jotkut asiat muuttuvat nopeammin kuin koskaan olisin uskonut. Ja jotkut asiat eivät muutu. Ajattelin tässä vielä yrittää kirjoittaa jotain tähän blogiini niin kauan kuin jotain sanavapautta vielä tässä maassa on. Siispä kokeilen nyt, onnistuuko kuvien siirtäminen mobiililaitteesta tähän kirjoitukseeni.
Uskomatonta: Sehän kävi helposti! Siispä täytyy todeta, että elämme vielä ajassa, jolloin kehitys vielä kehittyy. Siis ainakin täällä bloggerissa.

Toivoa siis on!

Valitsin toiveikkaana ylläolevan kuvan ja siinä se nyt on! Ihme ja kumma! Ehkä olisi pitänyt käydä aikaisemmin kurkkaamassa tänne, kun nyt sain siirrettyä tuon kuvan tänne tosi helposti puhelimellani.




Helmikuu jo loppuu... 😄

Su 26.2.2017

Kuukausi suunnilleen kulunut ja yhä junnaan tässä. Keksinkö, miten haluamansa kuvat saa tabletissa laitettua blogiin! En ole vielä keksinyt.


Tämä kuva on vanha, mutta tie ja silta ovat aivan samannäköiset tänään, joten menköön! Ehkä vielä keksin, miten uudempiakin kuvia saa siirrettyä tänne.

Helsingissä on täysi talvi. Hieno puoli on kuitenkin, että päivä on pidentynyt huomattavasti ja pimeä tulee vasta illalla kuuden aikoihin.
Mitään erityisen kiinnostavaa kirjoitettavaa minulla ei juuri nyt ole. Mietin, mitä teen kiiltokuva- ja paperinukkekokoelmilleni. Myynkö pikku hiljaa vaikkapa Facebookin ryhmissä pois, niin kuin olen jo nukkekotitavaroita myynytkin. Tuskin enää innostun laittamaan maalle joskus sinne suunnittelemiani näyttelyitä. Paljon olen antanut poiskin.

Vaikka otin Genissä Pron, niin en ole pariin kolmeen kuukauteen välittänyt tehdä sukututkimusta. Ehkä tämä on tällaista talviväsymystä. Kiva olisikin ollut uinailla talviunta kuten karhut, vaikka nekin alkavat ilmeisesti jo heräillä. Aurinkokin on näyttäytynyt jo pitemmän aikaa, joten kyllä tästä kevät vielä koittaa.

Täytyy myöntää, että en ole ollut kovin innostunut käyttämään tätä tablettia blogin kirjoittamiseen, niin takkuista touhua tämä on. On paljon mukavampiakin asioita, mitä voi tehdä! Saa nähdä milloin tabletti alkaa vastata edes puhelinta, niin mobiililaite kuin tämäkin on.


Tammikuu jo loppuu...

Ti 31.1.2017

Kokeilen edelleen tabletilla kirjoittamista. Eniten minua harmittaa se, ettei Bloggerin ohjelma osaa hakea kuvia tästä tabletista. Se tarjoaa vanhoja kuvia aikaisemmista blogi-kirjoituksista, mutta ei löydä uusia kuvia. Nyt se ei enää löydä edes niitä kuvia, joita se tarjosi viimeksi kirjoittaessani!!!
Bloggerilla on kyllä nyt uusi kyky tarjota samoja merkkejä kuin "emoji"

🦁🐔🐥🐺🐛🐪🦍🦄🐝🙊🐱🐞🐂🐄🐑🦃🐩🦋🌲🌹🍄🔥💥🌝💐☃️❄️🍒🥜🍳🍱🎂🏀🏂🎨🎭🎻🎮🎺🎯🚜✈️🏕🎠🏰🎡🌋🌄📞⏰💰🔮🗝🎁🎏✂️📘💙💟🛂🚺🆗➡️🎶🔵🔔♥️🇮🇱🇫🇮🕠💭🎵©

Kyllähän nuokin merkit joskus voivat olla tarpeellisia, mutta eivät ne korvaa valokuvia! 😄🙃

Pauhaan vielä tästä älyttömästä älypuhelinten yms. ajasta. Puhelimeni on imaissut itseensä kaikki mahdolliset kuvat, joita joskus olen jonnekin laittanut. Eli puhelimessani on nyt 4.4.2006 lähtien ottamani kuvat, joita en todellakaan koskaan ole laittanut tähän puhelimeeni, tarkoitan siis kuvat ennen vuotta, jolloin olen tämän puhelimeni hankkinut!

Ja sitten tulee vähän väliä viestiä, että pilvi, johon muka olen tuhansia kuvia tallentanut, on täynnä ja minun pitäisi nyt ostaa lisätilaa, niin ja niin monta euroa per kk maksavaa! No niin. Sitten poistan taas monennenkohan kerran sellaisia kuvia, jotka siis olen jo muutaman kerran poistanut jostain. Vaan tämä älyvapaa älysysteemi tallentaa taas jonnekin ne poistetutkin kuvat! Siis varmuuden vuoksi! Voi tätä älyvapaata älyaikaa!

                                                       Terveisin