Kiroilusta ja alatyylisestä kielenkäytöstä

Ti 22.11.2011

On joitakin asioita, joita en voi lainkaan sietää. Yksi niistä on kiroilu ja kaikenmaailman manausten pitäminen hyväksyttävinä asioina.
Nyt jo lehdet kirjoittavat, miten hienoa on, kun joku poliitikko kiroilemalla osoittaa olevansa sisukasta ainesta. Kirjoja julkaistaan kiroilevista luontokappaleista, siileistä, jotka muka ilmaisevat aitoja tunteita. Näitä kiroilevia siilejä joutuu sitten katselemaan kanssaihmisten paidoista, mukeista, kasseista jne. Bisnes pyörii ja kiroilun kuvalliseen muotoon saattanut kartuttaa pankkitiliään.

Muistan, miten joku iltalehti 90-luvulla kirjoitti suomalaisturisteista, jotka oli laitettu vankilaan jossain vieraalla maalla kaukana kiroilemisen takia. Nämä turistit olivat jopa saaneet sakkoja kyseisenlaisten sanojen käytöstä julkisella paikalla. Leikkasin tuon lehtijutun ja laitoin luokan seinälle ja sain silloiset yläasteikäiset oppilaani vähäksi aikaa miettimään kielenkäyttöään. Keskustelimme silloin asiasta ihan asiallisesti.

Nyt jokin aika sitten tullessani luokkaan ala-asteikäinen maahanmuuttjataustainen, mutta Suomessa syntynyt nuori mies, päästeli täysillä yhtään häpeilemättä suustaan hitto-sanaa sen kun kerkisi. Toinen oppilas vieressä, supisuomalainen, näytti pahastuneelta ja ilmoitti minulle heti luokkaan tullessani, että tuo tyyppi tuossa kiroilee. Kun käskin kaveria heti lopettamaan, tämä alkoi vakaalla naamalla väittää minulle, ettei h:lla alkava sana ole kirosana, mutta se v:llä alkava on, jota sanaa hän ei kuulemma (onneksi) käytä. Lapsi ei osannut vielä kunnolla edes lukea, joten hän ei olisi osannut kirjoittaa oikein kumpaakaan sanaa, joten o-loppuinen sana sointui hyvin u-loppuisen sanan kanssa. Eikä hän varmasti tiennyt näiden kummankaan sanan oikeaa merkitystä.

No, lasten kanssa pitkään töitä tehneenä ja kaikenikäisten tenavien juttuja seurattuani vuosikausia ja varsinkin murrosikäisiä, tiedän liiankin hyvin tuon v-sanan, jota jotkut nuoret toistelevat niinku-sanan tilalla puheissaan. Mutta, että hitto-sana ei ole kirosana, se oli minulle kyllä uutta, joka arvelen tuon h:lla alkavan sanan olleen kirosanana suomalaisilla jo miltei aikojen alusta. Vai onko se jo niin vanha sana, että on menettänyt merkityksensä? Jotenkin tuntui nuoren miehen epäuskoista naamanilmettä katsoessani, ettei tämä tosiaan uskonut käyttämänsä sanan kuuluvan suomalaisten voimasanojen kategoriaan. Voimasanana hän sitä kuitenkin käytti.

Radioon oli ennen vaikea päästä töihin, jos oli ärrä- tai ässävika. Sopimattoman kielen käyttäjät potkaistiin nopeasti ulos ja kiroilu nyt ei missään tapauksessa ollut hyväksyttävää. Nykyisin saa kuulla radiosta vaikka mitä, alatyylinen kielenkäyttö on yleistynyt. Naapurissa asuva ystäväni, nuorehko naisihminen, joka on kertomansa mukaan kulkenut kouluvuosinaan jossain jengeissä ja väittää olleensa aika kova tyyppi murrosvaiheissaan,  sanoo suorastaan punastuvansa joskus joitakin radioasemia kuunnellessaan, näihin kuuluu mm. Iskelmä-radio, (jota minulla ei tule kuunneltua, sillä kuuntelen pääasiassa Ylen Puhe -asemaa). Hän sanoo tottuneensa kaikenlaiseen, mutta nykyisin radiosta kuulee aivan säädyttömiä juttuja. Tuohon en osaa sanoa muuta kuin, että uskon niin olevan ja ällistelen aikaa, johon olemme joutuneet. Moraalittomuushan tietysti myös kuuluu puheissa, eihän se voi muuten ollakaan, kun teotkin alkavat olla aivan uskomattomia.

Minulle joku vanhempi ihminen sanoi joskus, että jos on vaikeaa, ei kannata kutsua sitä itseään enää lisää sotkemaan asioita. Älä kutsu pirua avuksi. Voimasanojen jatkuva viljely ja käyttö tavallisessa puheessa antaa kuulijalle puhujasta typerän vaikutelman.

Monet voimasanat ovat kuitenkin alunperin olleet rukouksia: Jumala auta! Voi Jeesus! Toivoisi, että niitä alettaisiin käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan.