Monenlaista vaaraa

Pe 1.6.2012

Nykyisin elämä on vaarallisempaa ja riskialttiimpaa kuin esimerkiksi vielä meikäläisen kouluaikoina. Nyt kännykät ja mokkulat ja ties mitkä WLAN-yhteydet ovat uhkana. Aikaisemmin noita vaaroja ei ollut.

Luepa vaikka täältä:

WLAN - Terveysriski koulussa ja unettomuuden syy kotona?


Kuva: ClipArt


Minulle oli yllätys, että jopa kahvi voi aiheuttaa syöpää. Se on luokiteltu samaan vaarallisuusluokkaan matkapuhelinten aiheuttaman säteilyn kanssa ja kyseinen luokitus on luettavissa sivulta
http://www.stuk.fi/stuk/tiedotteet/fi_FI/news_686/, josta tässä otteita:

"Maailman terveysjärjestön WHO:n alainen syöväntutkimuskeskus IARC koordinoi ja tekee syöpätutkimusta. Tämän lisäksi se tekee syöpävaarallisuusarviointiin perustuvaa luokitusta. Tässä IARC käyttää viisiportaista luokitusta, johon  tähän mennessä kuuluu noin 940 ainetta."

"IARC-luokitus

Luokka 1:
Ihmisille syöpää aiheuttava
Esimerkiksi asbesti, bentseeni, alkoholijuomat, tupakansavu, ionisoiva säteily (muun muassa radon ja röntgen), ultraviolettisäteily, solariumit

Luokka 2A:
Todennäköisesti ihmisille syöpää aiheuttava
Esimerkiksi dieselpakokaasu, kampaajana toimiminen, puunpolton savukaasut, vuorokausirytmin häiriintyminen vuorotyössä, anaboliset steroidit, elintarvikkeiden nitraatit ja nitriitit

Luokka 2B:
Mahdollisesti ihmisille syöpää aiheuttava
Esimerkiksi kahvi, kuivapesuaineet (ammatillinen altistus), pientaajuiset magneettikentät (voimajohdot), matkapuhelinsäteily

Kuva: ClipArt


Luokka 3:
Ei luokiteltavissa ihmisille syöpää aiheuttavaksi
Esimerkiksi tee, sakariini, mineraalivilla

Luokka 4:
Ei todennäköisesti aiheuta ihmisille syöpää
Luokassa vain yksi aine, kaprolaktaami "

Kuva: Katso sivu
 http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/98163-wlan-terveysriski-koulussa-ja-unettomuuden-syy-kotona


Itselläni on mokkula ollut jo vuosia käytössä ja usein istun läppäri sylissä kirjoittelemassa. Täytyy nyt ainakin läppäri siirtää pöydälle. Kahvia en juonut vuosikausiin, kunnes tänä vuonna jostain syystä taas aloin juoda sitä ajoittaisen väsymykseni takia. Pitää palata taas teen juojaksi. :) Tee onkin hyvää, varsinkin englantilaisittain juotuna maidon tai kerman kanssa.

Kun hankin nykyisen mokkulan, oheisena oli teksti, jossa suositeltiin mokkulaa pidettäväksi neljän metrin päässä käyttäjästä!

Aika huvittavaa, sillä piuha, jolla mokkula liitetään läppäriini on alle metrin mittainen ja antenni, joka kuuluu mokkulaan, on sekin niin lyhyen johdon päässä, ettei etäisyydeksi antennin mötikästäkään voi tulla paljon metriä enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa lukemaan blogiani! Jätäthän viestin tai kommentin käynnistäsi minua ilahduttamaan! Luen mielelläni ajatuksiasi!

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida eli nimettömät kommentit poistetaan. Laita siis kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.